Jani Salstela – Ihminen ihmiselle, Heinäveden parhaaksi!
Terve! Olen Jani Salstela, tamperelainen tuontitavara, joka muutti Heinävedelle yli kymmenen vuotta sitten rakkauden perässä – eikä ole kaduttanut päivääkään!
Arkeni täyttyy VPK:sta, hyötyliikunnasta, tukiperhetoiminnasta ja kaikenlaisesta talkoo- ja vapaaehtoistyöstä. Lisäksi kaikki, mikä haisee bensalta, saa sydämeni sykkimään – oli kyseessä sitten moottoripyörä, ruohonleikkuri tai vaikkapa V8.
Minulle tärkeitä asioita Heinävedellä ovat lapset ja nuoret – he ovat tulevaisuuden päättäjiä, joten pidetään heistä huolta jo nyt. Liikunta, turvallisuus ja yhdenvertaisuus ovat myös asioita, joihin haluan vaikuttaa.
Uskon, että hyvä kunta syntyy siitä, että olemme ihmisiä toisillemme. Ei turhaa jäykistelyä – vaan yhdessä tekemistä ja omannäköisemme Heinäveden säilyttämistä.
Jos haluat kunnalliseen päätöksentekoon mukaan rehtiä, rempseää ja eteenpäin katsovaa meininkiä, tiedät kenelle äänesi antaa!
Jani Salstela – Ei turhaa pönötystä, vaan tekoja!
|
 |
|
|
|