Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Timo Hottinen
puh. 040-767 4892
hottinen.timo(at)gmail.com

Sihteeri
Jari Mäkinen
puh. 040-556 0287
jari.makinen.hv(at)gmail.com

Yhdistyksen sähköposti:
sdpheinavesi@gmail.com
(kiireelliset viestit henkilökohtaisiin posteihin)

Viimeisin päivitys: 19.5.2019

Uusimmat kirjoitukset

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:58545 kpl

Yksinäisyys

Keskiviikko 16.3.2011 klo 20:15 - Mervi Hokka



Sitä voi joskus kaivata, varsinkin elämän ruuhkavuosina, kun lapset ovat pieniä ja aikaa, sekä energiaa vieviä. Pieni hiljainen hetki, edes sen aamukahvin juonnin tai suihkussa käynnin ajan. Ja kuinka ruhtinaallista on saada lukea rauhassa lehti tai joskus jopa kirjaa. Uskomattoman pieniä, nautinnollisia hetkiä yksin, omien ajatusten kanssa.
Omaa aikaa tulee kun lapset kasvavat, pienet hiljaiset hetket lisääntyvät. Kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja perustaneet oman perheen, iskeekin jo haikeus. Lapsia odottaa käymään, heidän luonaan on piristävää vierailla. Koko aikuisikänsä yksin eläneet ovat tavallaan jo sopeutuneet elämään ilman perhettä. Yksinäisiä he eivät silti välttämättä ole. On ystäviä, sukulaisia, työkavereita. On yhteisö, johon kuulua.
Kuinka yksinäisyydestä muodostuukin ajan kanssa rasite? Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun ikä painaa, eikä pääsekään liikkumaan niin hyvin kuin ennen. Kun tuleekin riippuvaiseksi toisista, että pääsee ulos, tai vaikka kauppareissulle. Tai edes naapuriin. Kuinkahan monta yksinäistä ihmistä elää kerrostaloissa, muiden yksinäisten keskellä.
Se on myös jotenkin aistittavissa suurissa hoitolaitoksissa. Ihmisiä on paljon, asukkaita joka huoneessa, henkilökuntaakin riittävästi. Kaiken sen työntouhun, ihmishälinän ja äänien keskellä voi jollakin olla todella yksinäinen olo. Kun omaiset, perhe ja ystävät asuvat kaukana tai ovat muuten kiireisiä omassa arjessaan. Tai ehkä joku voi myös hieman vierastaa laitosta, ja samalla vieraantua läheisestään, joka siellä asuu.
Olin opiskeluaikanani työharjoittelussa eräällä pienellä paikkakunnalla. Pidimme virikekerhoja ympäri pitäjää, myös kunnan palvelutalossa. Kun työharjoittelu oli jo ohi, halusin vielä käydä tervehtimässä palvelutalon dementiapuolen asukkaita. Mukaani otin nuorimman tyttäreni, silloin 2½-vuotiaan puheliaan pienen neidin. Tyttö hauskuutti asukkaita jo pelkällä olemassaolollaan, mutta myös tervehtimällä heitä kädestä pitäen. Kerhoissamme joka kerralla osallistunut, mutta aina hiljaa istunut iäkäs nainen, piti pitkään tyttöä kädestä kiinni. Hymy levisi hänen kasvoilleen, ja yhä hymyillen hän sanoi: ”Onpa ihana pieni tyttö”. Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen kuulin kyseisen naisen puhuvan. Tapahtuma on parhaimpia kiitoksia, mitä olen työurani aikana saanut, samalla se oli myös erittäin opettavainen kokemus.
Ei tarvita paljoa, ei suuria tekoja, eikä edes rahaa, että yksinäisyyttä saadaan vähenemään. Kaiken kiireen ja juoksemisen keskellä on hyvä joskus pysähtyä. Ottaa kädestä kiinni, katsoa silmiin ja hymyillä. Sen minkä alle kolmevuotias osasi niin hyvin, osaa kyllä jokainen hieman vanhempikin tehdä.

Mervi Hokka

1 kommentti . Avainsanat: Mervi Hokka, yksinäisyys

Kuka kysyy jaksamisen perään

Keskiviikko 16.3.2011 klo 20:06 - Mervi Hokka


(Mervin kirjoitus Itä-Savossa 11.2.2011)

Olen seurannut keskustelua eduskuntavaalien lähestyessä. Itselleni ensimmäistä kertaa ehdokkaana olevana on tullut tunne, että onko kaikki hyvä jo sanottu, kaikki tarpeellinen kirjoitettu?
Erään lehden yleisönosastolla lukija huomioi, että taas on köyhällä kavereita ja vanhuksetkin ovat ykkösluokan kansalaisia. Vaaleihin saakka. Se harmittaa ehdokasta, joka päivittäin työskentelee mm. ikäihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja haluaa vaalityöllään tuoda julki epäkohtia.
Erään lehden pääkirjoituksessa peräänkuulutettiin eduskuntavaaliehdokkaiden kannanottoja omaishoitajien aseman vahvistamiseen. Minulle tuli tunne, että minullakin on sanottavaa ja kirjoitettavaa.
Vuosina 2007-2008 työskentelin Savonlinnan seudun omaishoitajayhdistyksessä.
Tapasin paljon omaishoitajia ja heidän hoidettaviaan. Tunteiden kirjo noissa tapahtumissa oli laaja; väsymystä, epätoivoa, turhautuneisuutta, haikeutta, mutta myös paljon iloa ja rakkautta. Työ omaishoitajayhdistyksessä teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, silloin tutustuin varsinaisiin arjen sankareihin.
Mitä täytyisi tehdä, että nämä arjen sankarit jaksaisivat edelleen arvokkaassa työssään? Omaishoidon tuki on pieni korvaus tärkeästä työstä, mutta edes sen etuisuuden saaminen antaa omaishoitajalle arvostusta.
Samalla hoitaja saa mahdollisuuden hänelle kuuluviin kolmeen vapaapäivään kuukaudessa, jotka jäävät monelta pitämättä.
Omaishoidon tuen kriteerit vaihtelevat kunnittain, joka ei ole yhdenvertaista kohtelua.
Kriteerit täytyisi saada kaikille paikkakunnille samanlaisiksi ja tuki ehdottomasti Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Omaishoidon tuesta saaja maksaa veroa, joissain tapauksissa melko korkeaakin.
Hoitopalkkion verotusta on kevennettävä, sillä enimmäismääräisenäkin se on pieni korvaus raskaasta työstä. Myös omaishoitajan omasta jaksamisesta tulisi huolehtia säännöllisillä terveystarkastuksilla, kuntoutuslomilla ja virkistystoiminnalla.
Omaishoitajayhdistykset tekevät esimerkillistä työtä, mutta moni yhdistys kärsii rahoituspulasta. Myös yhteiskunnan on kannettava vastuunsa.
Kukaan ei päätä nuorena uraa suunnitellessaan, että ”isona” minusta tulee omaishoitaja. Omaishoitajaksi tavallaan ajaudutaan, mutta sen täytyy perustua vapaaehtoisuuteen, eikä siihen, että hoidettavalle ei ole tilaa hoitokodissa tai laitoksessa.
Harva haluaa omaistaan laitoshoitoon, mutta siihenkin on suotava mahdollisuus, kun hoitaja ei enää itse jaksa. Lähimmäisenrakkauden hintana ei saa olla se, että omaishoitaja uupuu tai sairastuu itse vakavasti.

Mervi Hokka
yrittäjä, sosionomi (amk)
eduskuntavaaliehdokas (sd)
Heinävesi

1 kommentti . Avainsanat: Mervi Hokka jaksaminen